tiistai 9. kesäkuuta 2009

Pienet porkkanapiiraat (munaton)






Rippijuhlia varten leivoin tänään porkkanapiiraita. Ohje täältä eli Maku-lehden reseptiarkistosta. Tein muuten samalla tavalla,  mutta täytettä tuli niin reilusti, että tein pohjataikinaa kaksinkertaisen annoksen, joten sain 24 piirasta. Yhden maistoin joten, tiedän, että maukkaita ja kivan rapeakuorisia piiraita tuli. Loput pistän pakkaseen, joten toivottavasti eivät kärsi siitä.

12 kpl

Pohja:
3 1/2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
15 g hiivaa
1 dl kevytmaitoa

Täyte:
1 rkl voita
400 g porkkanaa (raasteena)
2 dl kasvislientä
250 g sulatejuustoa (rasvaa 20-24 %) (Valio Koskenlaskija)
2 kpl valkosipulinkynttä (hienonnettuna)
1/4 tl mustapippuria
6 rkl persiljaa (hienonnettuna)
Valmista pohjataikina. Nypi jauhot ja rasva murumaiseksi. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää muruseokseen. Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna taikinan rauhoittua täytteen valmistamisen ajan.
Sulata rasva pannulla ja kuullota porkkanaraastetta hetki. Kiehauta täytteen kasvisliemi ja liuota siihen kuutioitu juusto. Yhdistä täytteen ainekset keskenään ja mausta seos.
Painele taikina voidellun muffinipellin syvennyksiin tai paperivuokiin. Nostele täyte taikinapohjille.
Paista pieniä porkkanapiiraita 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti