sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Maidoton raparperivaniljapiirakka






Tässä oma maidoton muunnelmani Sekasopan Marien piiraasta, jota olen tehnyt monet kerrat niin omenaisena, kuin raparperiversionakin.


Pellilliseen piirakkaa:


300g maidotonta margariinia (esim. "hopeinen" Sunnuntai)

2 dl sokeria

6 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

2 tl leivinjauhetta


5 isoa vartta rapaprperia

reilusti sokeria ja kanelia



Pilko kulhoon huoneenlämpöinen rasva, lisää kaikki pohjaan tulevat ainekset ja nypi seosta kunnes siitä tulee tasaista ja murumaista. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille, tee pienet reunat. Esipaista pohjaa 200 asteisessa uuniissa noin 10 minuuttia.





Vaniljakiisseli


4 dl soijavaniljajuomaa

4 dl maidotonta gogreen ja/tai sunnuntaivaniljakastiketta

8 rkl maizeenaa

1,5 dl sokeria (tätä voi laittaa myös hiukan vähemmän)

4 keltuaista


Kaada kattilaan kylmä maito, lisää maizeena ja sekoita tasaiseksi. Lisää vaniljakastike ja kaikki muut ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja hämmennä pohjasta asti koko ajan. Keitä miedolla lämmöllä kunnes kiisseli on niin paksua, ettei se enää valu kauhasta kun kauhan nostaa ylös.(noin 1-2 min) Varo ettei kiisseli pala pohjaan. Nosta kiisseli sivuun jäähtymään. Voit ripotella hieman sokeria kiisselin pintaan estääksesi kalvon syntymistä.


Pilko raparperi reilun 0,5-1 cm:n paloiksi, laita palat kulhoon ja mausta kanelilla ja sokerilla.


Kun pohja on esipaistunut, levitä vaniljakiisseli tasaisesti pohjan päälle, varo rikkomasta pohjaa. Ripottele raparperipalat vaniljakiisselin päälle ja paina niitä niin että ne uppoavat hieman kiisseliin. Paista 175 asteessa n. 45 min.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti