lauantai 1. marraskuuta 2008

Puolukkatorttu



Tätä puolukkatorttua olen tehnyt monet kerrat. Taitaa olla parikymmentä vuotta vanhasta Kotivinkistä peräisin tuo reseptisivu. Tämä on siitä mukava resepti, että välineiksi riittää kulho ja puhtaat kädet. Eli ei vatkaamista, ainoastaan kaikki aineet sekaisin sormin nyppimällä.

Pohja:
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
3 tl leivinjauheta
150 g pehmeää voita
1 kananmuna
2 dl sokerin kanssa hierottua puolukkasurvosta (tai puolukkahilloa, minä laitan saman verran sokeria ja puolukkasurvosta)  

Päällys:
1,5 dl kaurahiutaleita
50 g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet sekaisin. Nypi sormin pehmeä margariini ja kananmuna sekaan, niin että saat murumaisen seoksen (ei sileä taikina). Levitä muruseos vuoan pohjalle ja päälle puolukkasose tai -hillo.
Sakoita kaurahiutaleet, margariini ja sokerit murumaiseksi taikinaksi ja jaa puolukkakerroksen päälle.
Paista 175 asteessa 45-50 minuuttia.

Tässä koko komeus lähdössä uuniin:



Torttu on vielä uunissa, joten jos en onnistu polttamaan sitä, niin tähän olisi tulossa vielä kuva valmiista tekeleestäkin.


No joo, ei se palanut, mutta astia kävi vähän pieneksi. Taidanpa seuraavalla kerralla käyttää irtopohjavuokaa, niin kuin alkuperäisessä ohjeessa on sanottu.
Vielä pala torttua olkaa hyvä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti