Taas munattomia leivonnaisia eli tällä kertaa pesto-juustohyrriä rahkavoitaikinalla.
torstai 21. toukokuuta 2009
Pestojuustohyrrät
Taas munattomia leivonnaisia eli tällä kertaa pesto-juustohyrriä rahkavoitaikinalla.
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Vadelmainen suklaatryffelikakku
Tein myös kokeilukakun rippijhlia silmällä pitäen. Ohje täältä. Aikas namia tuli! Ensin epäilytti tuo etikka tuossa taikinassa, mutta ei sitä enää paiston jälkeen huomaa ollenkaan. Tietääkö kukaan miksi tähän taikinaan tulee etikkaa - mikä merkitys sillä on???
Tää on oikeasti koekakku ihan vaan itelle syötäväksi, joten nuo roiskeet tuossa tarjottimella ei haittaa mitään...

Ja tältä se näyttää sisältä. Tryffeliä en saanut kuohkeutumaan, vaikka vatkain kävi jo kuumana, mutta maku on silti loistava.

Kakkupohja:
- 4,5 dl vehnäjauhoa
- 2 tl leivinjauhetta
- 0,5 tl soodaa
- 2 tl vaniljasokeria
- 3 rkl kaakaojauhetta
- 2 dl sokeria
- 0,5 dl öljyä
- 3 dl soijamaitoa
- 1 tl etikkaa
Sekoita kuivat
aineet keskenään. Sekoita etikka, öljy ja soijamaito keskenään ja lisää
jauhoseokseen. Sekoita vain sen verran kuin tarpeellista. Paista kakku
voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 175 asteessa uunin alatasolla 45 - 50
minuuttia. Kakku on kypsää, kun se irtoilee reunasta, ja jos tökkää kakkua
tulitikulla, niin siihen ei tartu enää taikinaa.
- kostutukseen soija- tai kauramaitoa
- (tilkka rommia)
- väliin tryffelimassaa ja vadelmia
Tryffelimassa
- 100 g kookosrasvaa
- 0,75 dl kaakaojauhetta
- 0,75 dl tomusokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 0,5 dl soija- tai kaurakermaa
Sulata kookosrasva.
Sekoita tomusokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe kulhossa. Lisää soijakerma ja
sekoita. Sekoita lämmin kookosrasva joukkoon ja vatkaa sähkövatkaimella kunnes
rasva on jäähtynyt. Seos on valmista kun se on selvästi vaalentunut ja
kuohkeutunut.
- pinnalle suklaakuorrutus
Suklaakuorrutus:
- 50g margariinia
- 150g tummaa suklaata
Sulata margariini
kattilassa, nosta levyltä ja lisää paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on
sulanut ja seos on tasaista.
Leikkaa hyvin jäähtynyt kakku kolmeen
osaan. Kostuta levyt soija- tai kauramaidolla, maustettuna tilkalla rommia tai
ilman. Odota kunnes kostuke on hyvin imeytynyt ja levitä sitten tryffelimassaa
levylle. Ripottele vadelmia tryffelin päälle ja täytä toinen kakkulevy samoin.
Nosta kolmas kakkulevy päälle ja kuorruta suklaakuorrutteella. Kakun voi tarjota heti, mutta yön yli jääkaapissa vetäytyminen vain parantaa kakkua.
Kasvisvoileipäkakku
Täällä on ollut vähän hiljaiseloa viime viikot. Olen enimmäkseen stressannut, että mitä kummaa keksin rippijuhlien tarjottaviksi, kun on nuo tytön asettamat ehdot: munatonta, lihatonta, kalatonta, liivatteetonta.
Tässä on nyt ihka ensimmäinen voileipäkakkuni. Hohhoijaa, en ole ikinä ennen voileipäkakkua tehnyt, enkä montaa kertaa missään edes maistanut, joten lopputuloksesta en osaa sanoa, onko sellaista kuin pitäisi. Ihan hyvältä tuo kyllä maistui. Välissä Marielta napattu juustoinen aura-ananastäyte sekä yhdessä välissä valkosipulituorejuustoa jonka sekaan pilkottu omenaa sekä paprikaa.
Ja tältä se näyttää sisältä. Okei, muistan kyllä seuraavalla kerralla laittaa tuon eri värisen raidan keskelle...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)