lauantai 14. helmikuuta 2009

Marjaunelma (munaton)






Hyvää ystävänpäivää! Eilen tehty omenaromanssi loppui jo, joten "jouduin" leipomaan uuden tortun ystävänpäiväksi.



Pohja:

2 dl kaurahiutaleita

2 dl vehnäjauhoja

1 tl vaniljasokeria

1/2 dl siirappia

125 g sulatettua margariinia



Täyte:

2 dl vaahdotettavaa vaniljakastiketta

vajaa prk ranskankermaa

(hienoa sokeria)



Päälle:

marjoja

2 dl vetä

1 dl hyytelösokeria



Sekoita pohjan kuivat aineet. Mittaa mukaan siirappi sekä rasvasula ja sekoita taikina tasaiseksi.  Painele taikina irtoreunavuoan pohjalle (laitoin leivinpaperin ensin) ja reunoille. Laita vuoka kylmään siksi aikaa kun uuni lämpenee 200-asteiseksi. Paista pohjaa sitten 15-20 minuuttia.


Vaahdota vaniljakastike ja sekoita siihen ranskankerma. Vaahdota lisää. Laita vaahtoa pohjan päälle ja ripottele täytteen päälle marjat. Viimeistele hyytelösokeriliemellä.



Tuota vaniljavaahtoa tuli aika reilusti, joten en laittanut sitä ihan kaikkea tortun päälle.



Pohja oli mukavan helppo levittää vuokaan, ja irtosi tosi helposti. Makukin siinä oli kivan rapsakka.
Vaniljavaahto oli melko löysää, mutta sopi hyvin marjoihin. Nam!

perjantai 13. helmikuuta 2009

Yllätystunnustus


Sain Kirsin keittiöstä tällaisen timanttisen tunnustuksen. YllättynytHymy Olen tosi yllättynyt!



Itse jätän yleensä laittamatta kiertokirjeitä eteenpäin, joten omistan tämän teille ihan kaikille ihanien ruoka- ja leivontablogien pitäjille. Blogeissanne on ihana kierrellä ja tirkistellä, mitä keittiöissänne oikein puuhaillaan. Hyvää talvenjatkoa teille kaikille!

Omenaromanssi




Ystävänpäiväksi halusin leipoa jotakin. Niinpä tein pitkästä aikaa omenatorttua.  Tämä resepti on K-kaupan lehtimainoksesta vuodelta yks ja kaks ihan hitusen muutettuna.

50 g rusinoita
2 rkl vettä
2 rkl sitruunamehua

Liota rusinoita liemessä yön yli.

200 g margariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 omenaa+hienoa sokeria

Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet varovasti mukaan.

Pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Levitä puolet taikinasta pienehkön (n. 20cm) vuoan pohjalle.  Lisää taikinan päälle omenakuutiot ja rusinat. Ripottele päälle hienoa sokeria. Lisää loppu taikina nokareina omenatäytteen päälle. Ripottele vielä mantelilastuja ja raesokeria koristeeksi. Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin tunti (itse paistoin 50 minuuttia.)

Vielä kun muistaisi jatkossa pyyhkiä muruset tarjoilualustalta ennen kuvaamista...


torstai 12. helmikuuta 2009

Broileria currykastikkeella




Töiden jälkeen hirvittävässä nälässä ei aina jaksa laittaa ruokaa alusta asti. Tässä maustettuja broilerin rintaleikkeitä, valmiita kasvispyöryköitä, BlåBandin currykastiketta sekä pakasteparsakaaleja. Hyvältä maistui, varsinkin kun monta iltaa on mennyt pelkän teen ja voileivän varassa. :)

maanantai 9. helmikuuta 2009

Vaniljapullia ilman kananmunaa






Viikonloppuna leivoin kananmunattomia pullia.



2,5 dl Flora Vanilla vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

2,5 dl maitoa

1 pkt hiivaa

1,5 tl suolaa

1 3/4 dl sokeria

kardemummaa

150 g leivinmargariinia

vehnäjauhoja (eipä tullut mitattua)



Pullissa ei ole normaalin kaunista kiiltoa, koska kananmunaa ei voi käyttää... :(

torstai 5. helmikuuta 2009

Kuningatarrahka


Monien blogeissa on tänään näkynyt Runebergin torttuja. Minä olin laiska ja ostin tortut valmiina. Leivontainnostus on vähän hiipunut sen myötä, kun vyötärönympärys on ruvennut uhkaavasti kasvamaan. Mutta iltapalaksi tein sentään rahkaisen herkun.



Tähän laitoin yhden purkin maitorahkaa, toisen purkin sitruunarahkaa ja kolmannen purkin kermaa. Pakasteesta kaivoin pussin mustikoita ja vadelmia sekä maustoin vaniljasokerilla ja hienolla sokerilla.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Sunnuntain paprikainen lihakastike



Tässä maustamattomista porsaansuikaleista tehtyä kastiketta, jossa paprikaa ja Valion maustettua ruokakermaa (aurinkokuivattu tomaatti-vuohenjuusto). Ei olisi pitänyt laittaa ylimääräistä suolaa, koska ainakin minun makuuni ruuasta tuli liian suolaista. Mutta muuten kyllä maistuvaa.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Iltapalaa isoon nälkään




Tulikohan vähän liioiteltua täytteiden määrällä? Kaupan juustosämpylän välissä tonnikalaa, kananmunaa, tuorekurkkua ja paprikaa.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Appelsiinijälkiruoka






Jälkkäriin laitoin maustettua sitruunarahkaa, kermavaahtoa, nokareen maustamatonta tuorejuustoa, appelsiinia paloiksi leikattuina sekä sokeria.

Kaalilaatikko


Tänään me syötiin kaalilaatikkoa.

1 pieni kaalinkerä
1 sipuli
400 g jauhelihaa
1,5 dl puuroriisiä (4-5 kourallista...)
vettä
lihaliemikuutio
suolaa
currya
meiramia
muskottipähkinää
3 rkl siirappia
2 dl kermaa
3 kananmunaa

Kuullotin sipulisilpun pienessä ölytilkassa kattilassa, johon lisäsin sen jälkeen kaalisilpun, vettä ja lihaliemikuution sekä riisit. Paistoin jauhelihan pannulla ja lisäsin senkin kattilaan. Vettä tulee olla sen verran, että riisi kypsyy ja eivätkä kaalit pala pohjaan, mutta kuitenkin sen verran vähän, että kun kaali alkaa olla valmis uuniin laitettavaksi, vesi on huvennut suht koht vähiin. Kypsytin kaalia kattilassa ehkä noin parikymmentä minuuttia. Sekoitin munakermaseoksen kaalin joukkoon ja paistoin 200 asteessa n. 1,5 tuntia.


torstai 15. tammikuuta 2009

Vaivattomat suklaamuffinsit




Vieraita tulossa ja piti nopsasti tehdä jotain hyvää. Tässä helppo muffinssiresepti. Ei vatkaamista, sen kuin vain sekoittaa aineet. Idean sain Kaarina Roinisen "Kaarinan parhaat leivonnaiset" -kirjasta. Oma sovellukseni on kuitenkin melko tavalla erilainen.

2 munaa
1 dl hienoa sokeria
100 g sulatettua margariinia
1 dl Flora Vanillaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl wiener nougat crushia
1/2 dl mariannerouhetta
After Eight -konvehteja

Sekoita kananmunat ja sokeri puuhaarukalla. Lisää Flora Vanilla ja margariini seokseen. Lisää sekoitetut kuivat aineet ja lisää taikinaan. Sekoita vain sen verran, että juuri ja juuri sekoittuvat.

Laitoin taikinasta puolet muffinssivuokiin ja jokaiseen vuokaan palan After Eight -konvehtia ennenkuin lisäsin lopun taikinan vuokiin.

Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Edit: Tuli muuten niin hyviä, että jos ei vieraat äkkiä saavu, niin ei ole kuin muruset jäljellä. Hymy

Laitoin kokeeksi muutaman muffinssin päälle kokonaisen After Eightin. Liekö ollut liian kuuma muffinsi vielä, kun sulivat ikävästi puhki.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Jäätelö(?)annos






No joo. Onhan tossa vähän tuota jätskiäkin. Sen lisäksi persikkaa, viinirypäleitä ja pähkinäsuklaalevitettä. Namskis!

lauantai 10. tammikuuta 2009

Kasvislasagne






Alkuperäisen ohjeen olen joskus muutama vuosi sitten löytänyt jostakin netistä, ja ihan hiukan itse muunnellut sitä. Edit: Nyt löysin sen alkuperäisen ohjeen täältä Puutteenperä



Kasviskastike:



1 sipuli

valkosipulin kynsiä maun mukaan

1 prk tomaattimurskaa (yrtti)

keskikokoinen kesäkurpitsa

1 parsakaali

1 paprika

1 dl soijarouhetta

1-1,5 tl suolaa

timjamia, meiramia, basilikaa, mustapippuria



Juustokastike:



7 dl maitoa

1 dl vehnäjauhoja

150 g juustoraastetta

valkopippuria, muskottipähkinää



Tee ensin kasviskastike. Silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla. Lisää joukkoon pieniksi pilkottu kesäkurpitsa, parsakaali, paprika sekä soijarouhe ja tomaattimurska. Lisää myös jonkin verran vettä, jotta soijarouhe turpoaa. Mausta ja anna porista hiljalleen n. 20 min.



Tee sillä aikaa juustokastike. Sekoita jauhot kylmään pariin desiin maitoa hyvin sekoittaen ja lisää loput maidot. Lämmitä kastike kasarissa kaiken aikaa sekoitellen. Lisää juustoraaste ja mausteet ja sekoittele kunnes juusto on sulanut.



Kokoa lasagne eli vuokaan neljä samanlaista kerrosta:



1. neljännes kasviskastikkeesta

2. lasagnelevyjä

3. neljännes juustokastikkeesta



Paista lasagne 225 asteessa n. tunti. Anna levähtää vielä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.



tiistai 6. tammikuuta 2009

Suklaakääretorttu


Kokousväki sai myöskin maisteltavakseen suklaakääretorttua. Tämäkin oli gluteeniton ja välissä aprikoosihilloa sekä suklaavoikiisseliä. Päällä pähkinäsuklaalevitettä sekä suklaalastuja.

Kinkkupiirakka


Eilen tein  pellillisen gluteenitonta kinkkupiirakkaa  kokousväelle. 

Pohja:
250 g margariinia
5 dl gluteenittomia jauhoja (käytin tummaa jauhoseosta ja vaaleaa n. puolet ja puolet)
2 dl juustoraastetta
1 dl vettä

Täyte:
2 sipulia kuullotettuna
250 g palvikinkkua silputtuna
250 g Koskenlaskija -sulatejuustoa (laitoin puolet tavallista ja puolet viherpippurijuustoa)
4 dl kermaa
4 kananmunaa
persiljaa

Nypi pohjan aineet sekaisin. Painele pohjataikina leivinpaperin päälle pellille (tämä oli hieman vaivalloista, mutta pohja oli kyllä muuten oikein hyvä).

Kuullota sipulit kasarissa ja lisää sekaan myöskin palvikinkkusilppu. Lisää sulatejuusto nokareina ja sekä kerma. Sekoittele kunnes juusto on sulanut. Jäähdytä ja lisää kananmunat sekä silputtua persiljaa. Kaada täyte pohjataikinan päälle ja paista n. 30 min 200 asteessa.


sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Lettusia




Pitkästä aikaa tein lettuja. Tyttö pyysi munattomia, joten netistä etsimään reseptiä. Pari kappaletta niitä tsekkasinkin ja tein oman versioni:



4 dl jauhoja

1 tl leivinjauhetta

vajaa 1 tl suolaa

0,5 dl sokeria

5 dl maitoa

ripaus kanelia



rasvaa paistamiseen



Sekoitin kuivat aineet ja viimeiseksi vatkasin mukaan maidon. Paistoin tapani mukaan isolla pannulla kolme lettua kerrallaan. Eipä näiden mausta olisi arvannut, jos ei olisi tiennyt, ettei taikinassa ole kananmunaa. Tuo kaneliripaus antaa kivan säväyksen makuun, mutta jos kanelista ei tykkää, niin senhän voi jättää pois.












torstai 1. tammikuuta 2009

Joulu 2009



Jouluaaton ateria syötiin ihan kahdestaan ja se oli täysin perinteinen. Myös kinkku sekä graavilohta oli tarjolla, vaikka niistä ei kuvia tullut otettuakaan.




Tuuninki, lanttu- sekä porkkanalaatikko.





Karjalanpaisti




Tuuninkiin oli syntynyt uunissa hauska tähtikuvio. :)





Pöydässä oli lisäksi rosollia, kiinankaali-pikkelssisalaatti, kurkku-viinirypäle-juustosalaatti, haudutettuja luumuja, suolakurkkua, karpalohyytelöä sekä mustaherukkahyytelöä.


Tuuninkia tein tapaninpäiväksi jo uuden annoksen. :)

perjantai 26. joulukuuta 2008

Joulua 2008





Tässä lahjaksi saamani ihanuus.

Jouluruokia meilläkin syötiin, mutta kuvia ei tullut tarjottavista otettua.
Tarjolla oli tänä vuonna:

Keitettyjä perunoita
Perunatuuninkia
Lanttulaatikkoa
Porkkanalaatikkoa
Soijarouhemakaronilaatikkoa
Graavilohta
Graavisiikaa
Sinappisilakoita
Karjalanpaistia
Kinkkua
Kinkun kastiketta
Omena-purjosalaattia
Rosollia
Punakaalisalaattia
Vihreää salaattia
Mausteisia luumuja

Jälkiruoaksi karpalokiisseliä ja kermavaahtoa












sunnuntai 21. joulukuuta 2008

lauantai 20. joulukuuta 2008

Puolukka-porkkanapiirakka




Pellillisessä piirakkaa on  pullataikinapohja ja puolukkainen täyte. Tämä piirakka kuuluu meillä jouluun.

Täyte:

4 keitettyä porkkanaa soseena
survottua puolukkaa 3-4 dl
2-3 dl hienoa sokeria
1 kananmuna

Keitä porkkanat kypsiksi ja soseuta. Sekoita puolukkasurvos, porkkanasose, hieno sokeri sekä kananmuna. Kauli pullataikinasta reunalliselle leivinpellille pohja.
Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja paista 200 asteessa 20-30  minuuttia.